Muutin Pelekosenniemeen

Muutin takaisin synnyinkylääni vuosikymmenien jälkeen. Parhaat kaverini tiesivät sitä odottaa.

”Sillon aina ollu kyty pohojoseen. Seisooki naama kohti Jäämerta.”

Monet etelän ystävät ihmettelivät, että miksi niin kauas syrjäseudulle. Heille on vaikea selittää, mitä tarkoittaa asua pohjoisen ihmisen tavoin.

Kaupungissa viihtyvä sisäihminen rajaa elinpiirinsä seinillä. Koti loppuu kynnykseen ja piha on siisti, kuin nuoltu. Se on kodin julkisivu, jota kertoo asujan asemasta ja merkityksestä.

Siksi etelän kulkija ihmettelee huuli koholla, miksi lapinmies levittelee tavaroita pitkin pihaa.

Täytyy toki tunnustaa, että sodan jälkeen Lapin maisema oli täynnä sotaromua ja ihmiset tottuivat ruhjottuun maisemaan. Siivottomuus pesiytyi itäiseen Lappiin. Vanhan ajan ihminen ei uskaltanut jättää asumisen jälkiä vainolaisen nähtäväksi.

Mutta on pihasiivoon toinenkin selitys. Pohjoisen ihmisen koti ei rajoitu sisätilaan vaan jatkuu ikkunasta pihalle, lähimetsään, hillaiselle aapasuolle ja taivaita tavoittelevaan tunturiin.

Pohjoisen asukin mieli on levoton ja toimelias. Se halajaa ulos seinien sisältä. Jos ei muuta, niin pitää ainakin saada katsoa ikkunasta ulos. Ajatus liikkuu koko ajan kartanolla ja ennakoi luonnon tilaa ja tulevia tapahtumia.

Kohta tulee hankikeli ja pääsee hiihtämään tunturiin tai Kilpiaavalle. Kohta tulevat huhtikuun valoisat aamut ja illalla sininen hämy lepää maiseman yllä. Pitää nousta ennen viittä, ettei aamunkoi mene harakoille. Kohta metso soi ja teeri. Kohta lähtevät jäät ja pääsee pyytämään kutuhaukea.

Ulos katsovan mieli on täynnä kiihkeää odotusta.

Siksi muutin takaisin kotikylääni. On muitakin syitä.

Tapani Niemi