Perheen äidin "vapaa ilta"

Oli autereinen heinäkuun alku ilta. Olimme juuri palanneet viikottaiselta kauppareissulta kaupungista. Pysähdyimme vielä kyläkauppaan täydentämään ostokset. Jäin autoon nelivuotiaan poikani kanssa odottamaan, kun isä ja sisko kävivät kaupassa. Poikani halusi sittenkin lähteä myös kauppaan. Ajattelin, että no niinpä tietysti ja kannustin häntä menemään yksin. Poika lähti kipittämään oville ja yritti avata, mutta ei saanut sitä auki. Minun ei auttanut kuin koota luuni ja lähteä avaamaan ovi. Nousin autosta, päässäni pyöri tuhat ja yks työasiaa, askeleet kiihtyivät juoksuksi, kunnes huomasin makaavani verkkoteräsluiskalla vatsallani. Rintoihin, vatasaan ja naamaan koski. Nostin pään hitaasti ja katsoin poikaani, päässä takoi, voisimpa kääntää kelloa taakse, tätä ei tapahtunut! Nousin hitaasti ylös ja mietin, että tuleeko verta naamasta, kuinka hurjalta näytän, sitten huomasin kämmenessä ison ammotavan haavan. Nappasin havan reunat yhteen ja käden ylös. Poikani toisteli minulle, ei käynyt pahasti. Minä yritin olla rauhallisena, ettei poika hätäänny. 

Kaupassa otin käsipyyhkeen haavan päälle ja painuin ulos. Päässä alkoi sumeta. Matka terveyskeskukseen tuntui ikuisuudelta, joka sijaitsee vain muutaman minuutin ajomatkan päässä kaupasta. Vuodenosaston henkilökunta otti tilanteen napakasti haltuun ja antoi hyvän ensi-avun, käski hengittää normaalisti, huuhteli ja paketoi haavan sekä laittoi tipan. Alhaisen verenpaineen takia pyörryin, mutta tippa korjasi tilanteen nopeasti.

Päädyimme alhaisen verenpaineen vuoksi, että menen läheiseen kapunkiin tikattavaksi ambulanssilla. Vuodeosaston aulassa istuessa mietin, että voishan sitä nk. omaa aikaa viettää muutoinkin. Aulassa oli myös vuodenosaston asiakas, vanhempi kohtelias herra, joka alkoi kysellä mitä on tapahtunut. Kerrottuani mitä oli tapahtunut, hän jatkoi, "niin olikos se sinun isä joka sinut tänne toi?" Avopuolisoni ja minä olemme lähes saman ikäisiä, mutta kesämekko ja hyvät geenit saavat minut näyttämään ikäistäni nuoremmalta. Ja tuo kysymyksen jälkeen alkoikin reissun komedia pläjäys.

Baareilta kiitin vuodeosaston henkilökunta hyvästä ensi-asuvusta ja niin reilu tunti kaatumista myöhemmin on menossa kohti sairaalaa. Heti alku matkasta kysyin, että niin ajetaanko me asfalttitietä, kun oli niin paljon heittoja. Kyllä me asfalttietiellä oltiin ja ihmettelin, ääneen, että mitenköhän sellainen asiakas, joka on oikeasti kipeä, pärjää kyydissä... Matka sujui mukavasti rupatellen asiasta jos toisesta, mutta mieleen jäi tarina siitä kuinka kyseinen ensihoitaja pelkäsi piikkejä lapsena. Tykkää nykyään kyllä pistää muita, mutta ei siitä että itseä pistetään, hän totesi silmät loistaen.

Verenpaine oli nousut normaaliin ja olonikin kohentunut sen mukana, joten pääsin siirtymään omin jaloin ensiavun leikkaussaliin. Kello oli tässä vaiheessa viittä vaille lääkärin työvuoron loppumisen, mutta onneksi joustoa löytyi ja olimmehan varoittaneet tulostamme etukäteen. Seuraavaan ensiapuun oiskin sitten tullut matkaa reippaasti enemmän, joten tikkien ompelemiseen kulunut vartti oli tosi mahtava juttu.

Istuin leikkaussalin toimenpide pöydällä, kun nuori lääkäri saapui ja esitteli itsensä sekä tuumasi, että; "se jalkapallo-ottelu alkaa kohta", johon vastasi, että joo kuulin, että oot menossa kattoon sitä. Joten pannaanpa hösseliksi. Lääkäri teki nopsaan peruskysymykset ja sitten viimeisenä kysyi, että tarvitko sairaslomaa vai ootko kesällä töissä? Siinä ajattelin, että luuli varmaan opiskelijaksi. Tilanne eteni rivakasti ja kesken ompelun hoitaja kyseli, että voiko tilata taksin? Johon vastasin, että sopii. Lääkäri vahvisti tämän ja lisäsi, että pyydä mersu, muuten ei pääse kotiin. Lääkäri tähän selittämään, että hän pyytää aina työtehtävissä taksia tilatessa mersun, mutta ei ole vielä koskaan onnistanut.

Ennen taksin tuloa ehdin käydä naistenhuoneessa. Katsoin ohuen kesämekkoni alle ja huomasin punaiset viirut vatsassa ja rinnoissa. Siinä ne oli teräsverkon jäljet nahassani, kuin ruoskan sivallukset. Peilistä huomasin, että leuassa oli pieni haava.

Sisäänkäynnin vieressä hoitaja ja taksikuski odottivat. Vilautin hoitajalle ohi mennessä vielä varmuudeksi vuoksi viiruja rinnoissani. Syrjäkereella huomasin taksi kuskin, joka seisoi kädet taskussa, lantio hiemaan eteenpäin työntyneenä ja katsoi minua hämmästyneenä. Kiittelin hoitajaa ja marssin taksiin. Taksissa kuski kysyi, että mikäs sinun nimi, johon vastasin, että Jutta. Ahaa, sano kuski, kertoi että tämä Kela kyyti oli tilattu Jukka nimellä ja siitähän riitti ruotimista. Matka sujui taas mukavasti poristen. Olin kotipihassa ilta kymmeneltä maksoin kyydin ja hiivin sisälle ja musta farkkumersu lähti paluumatkalle kaupunkiin.

Kotona oli ihanan rauhallista. Poika oli nukkummassa, minä aloin iltatoimiin ja kertomaan mitä oli tapahtunut reilun parin tunnin aikana. 
Jutta

KESÄN SATOA PAAVALINPOLULLA

Kesä on loppusuoralla ja syksyn kirkkaat ja kuulaat päivät lähestyvät. Edellisen kerran kirjoitin, kun perunoita pantiin maahan kesäkuun alussa ja naurista kylvettiin. Nyt on satoa vaikka kuinka paljon, toisillekin annettavaksi.

Punaiset viinimarjat on jo mehustettu ja hilloakin keitetty. Nyt on mustien viinimarjojen vuoro ollut jo toista viikkoa päästä pakasteeseen. Niitä on nyt aivan mahdoton ja marjat ovat isoja ja kypsiä.

Sitten on tilliä ja persiljaa, salaattia myös! Minullahan on vain laatikoissa kasvamassa näitä, mutta silti sato on runsas. Ystäviltä on saatu harvennusporkkanoita, punajuurta ja erilaisia sipuleita. Tämä aika on yhtä juhlaa!!

Syötävää löytyy myös luonnonkasveista. Nokkosta olen kuivannut kuivurissa jo alkukesästä saakka ja nyt on ollut vuorossa nokkosen kukkanorkot. Nokkonen on seitsemän kertaa rautaisempi kuin pinaatti, C -vitamiinia siinä on yhtä paljon kuin mustaherukassa ja viisinkertainen määrä appelsiinin verrattuna, kalsiumia taas kolme kertaa enemmän kuin maidossa. Mineraalisuoloja nokkosessa on enemmän kuin missään muussa Suomessa kasvavassa kasvissa. (Katariina Vuori, Nokkonen)

Siankärsämöä kasvaa pihassa ihan kiusaksi saakka, mutta sitäkin on koko kesän ajan leikattu mausteeksi salaatteihin ja muihinkin ruokiin. Siankärsämö on muuten tämän vuoden rohdoskasvi. Ja se on myös kauppayrtti.

Nyt on niin paljon pihapiirissä kerättävää,  ettei oikein ehdi metsään. Kohta alkaa puolukkakausi, vai jokohan se alkoi! Sieniäkin vielä kerätään.

Terveisin Kirsti Paavalinpolulta

Anteeksi ja kiitos

Minun blogini piti ilmestyä viime maanantaina. Kyllä, minä muistin sen. Muistin vuoroni koko heinäkuun kantaessani heinäpaaleja usvan noustessa peltojen ylle, helteen pehmittämien hillojen hajotessa käsiini, raivatessani aina niin tiheää pajukkoa. Muistin ja mietin blogin sisältöä ja pyörittelin ajatuksia mielessäni. Kuinka mukavaa ja helppoa asioiden miettiminen onkaan fyysisen työn lomassa. Kesälomalla mietin, mistä johtuu, että vaikka herään aamulla viideltä hillaan ja teen koko päivän fyysistä työtä iltahillastukseen saakka, en ole väsynyt. Olo on hyvä ja luova. 

Blogi oli päässä valmiina kirjoitettavaksi, kun työt maanantaina alkoivat.  Siihen se luovuus loppuikin, tekstiä ei enää syntynyt. Muutaman päivän kuluttua töiden alkamisesta huomasin, että olo oli jo nuutunut. Kotiin tullessa ihmettelin, miten kodin huoltaminen ja arjen pyöritys voikaan onnistua töiden lomassa, kun mihinkään ei enää tuntunut olevan aikaa. Kaikki ylimääräinen oli työlästä, jo mustikkaan menokin iltasella tuntuu suoritukselta.   

Ihminen on luotu liikkumaan, ei istumaan kahdeksaa tuntia päivässä. Hokema on meille kaikille tuttu, mutta miksi työelämä ei ole muuttunut tämän tiedostamisen myötä.  Tietyt ammattiryhmät joutuvat tekemään liiankin fyysisesti raskasta työtä ja ääripäänä ollaan me istumatyöntekijät. Itse istun tietokoneella, palavereissa ja tapaamisissa tai autossa ajellen parhaimmillaan päivänkeikan Utsjoelle. Miksei työnmuotoja  kehitetä siten, että työpäivän aikana saisi myös liikuntaa. Ehkä Posti onkin edelläkävijä. Aiemmin autossa istuvat posteljoonit on laitettu ruohoa leikkaamaan ja saatu näin työpäivään liikuntaa ja vaihtelua. Tuntuu mahdottomalta, että työpäivän jälkeen ehtisi liikkumaan niin paljon, kuin roppa oikeasti vaatii. Kaikesta huolimatta on oltava kiitollinen, että on töitä mitä tehdä.

 

Vaikka kirjoitukseni on viikon myöhässä ja esillä vain hetken, haluat tässä yhteydessä vielä kiittää teitä kaikkia Vuoden pelkosenniemeläinen –tittelistä. Se ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Olen kokenut alavirettä ja tuntenut epäonnistuneeni joissakin asioissa, mutta palkitseminen tuo toivoa ja kannustaa jatkamaan. Pelkosenniemi on minulle koti ja toivon pystyväni tekemään oman osani alueen elinvoiman ja viihtyvyyden lisäämiseksi. 

Kunnassamme on lukemattomasti kiitoksen ansaitsevia ihmisiä. Näin juhlavuotena on erityisesti mielessäni olleet ne ihmiset, jotka ovat tehneet valtavan työn rakentaessaan Pelkosenniemen kuntaa. Muun muassa ne emännät ja isännät, jotka ovat sodan jälkeen lyöneet kuokan koskemattomaan metsään ja alkaneet raivaamaan asutustiloja ja kaiken työn lomassa kasvattaneet usein monipäisen lapsikatraan. Pelkosenniemeä ei olisi ilman heitä. Raa´alla työllä on rakennettu se vauraus ja kunta, jossa me saamme nyt olla ja nauttia. Meidän tehtävä on muistaa ja kunnioittaa, ylläpitää ja kehittyä ajassa menettämättä alueen erityisyyttä ja identiteettiä.

Olen Annika Kairalasta

Juhlaristeily ja juhlaviikko

Kemijoki on entisinä aikoina ollut se kulkuväylä, jota pitkin ihmiset ovat liikkuneet niin kesällä ja kuin talvellakin. Sata vuotta sitten kunnan itsenäistymisen aikoihin oli kesäisin säännöllistä höyrylaivalaivaliikennettä Kemijärveltä Pelkosenniemelle.  Kuuluisin oli oikein matkustajalaivaksi rakennettu Aalto-laiva. Laivaliikenne Kemijoella oli alkanut 1900-luvun alkuvuosina, jolloin suuret metsätyömaat vilkastuttivat kauppaa ja liikennettä. Maantietä Kemijärveltä Pelkosenniemelle ei ollut. Se   valmistui vasta 1930-luvun puolivälissä ja samalla myös matkustajalaivaliikenne loppui.

Eläkeliiton Pelkosenniemen yhdistys osallistui kunnan 100-vuotisjuhliin järjestämällä kaikille avoimen juhlaristeilyn Kemijoella välille  Oinas - Pelkosenniemi  Lasse Ketosen M/s Ahti-laivalla. Osallistujien (noin 60)  ikähaitari oli vuodesta yli 80 vuotiaisiin. Joukossa  naapurikuntalaisia ja kotiseudullaan vierailevia kesälomalaisia.

 Kemijärveltä Oinaalle tuli liki 50 matkustajaa, ja Oinaalta Pelkosenniemelle noin 60. Oinaan koululla paikallinen kyläyhdistys tarjosi makoisat retkimakkarat ja kampanisukahvit.

Kauniissa kesäsäässä laivan kannelle syntyi keskusteluryhmiä, joissa muisteltiin entisiä aikoja ja yritettiin löytää niihin liittyvät paikat jokivarresta.  Keskusteluissa löysivät ennen toisilleen tuntemattomat sukulaisetkin toisensa. Päivittäinen joen ylitys veneellä oli tuttua Puistolasta mukaan tulleille Arvolan sisaruksille, joiden lapsuudessa ja nuoruudessa ei ollut autotietä Kemijoen itäpuolella.

Mukana taisi olla henkilöitä, jotka  olivat olleet mukana  uitossa (päättyi v.  vuonna 1991).Matkan varrella ohitettiinkin Autioniemessä ollut uiton vastuu, jossa puut puomitettiin pyräisiin hinaajilla Kemijärven yli kuljetettavaksi. Kiemunkivaaran kohdalla olevan Talviaissaaren pohjoispään kautta on muinoin kulkenut  Kemin Lapin ja lannan raja. Siinä on nykyinen kuntaraja.

Monelle oli elämys katsella  tuttua jokimaisemaa joelta käsin, oli se vanhaa lapsuuden aikaista tai nykyistä kotimaisemaa. Erityisesti Saunavaaran seutu on  ollut elämys  kirjailija ja toimittaja I. K. Inhallekin matkatessaan Kemijokea pohjoiseen 1800-luvun lopulla.

Saunavaaran Alimmaisen ranta-aitta on ollut jo I.K. Inhan
 matkatessa alueella 1800-luvun lopulla.

Mairisaaren jälkeen ilmestyi horisonttiin Teeriselän takaa näkyvä kirkon torni ja pian Valopilkku-siltakin. Pelkosenniemen laiturissa purkautui laivasta tyytyväisiä matkalaisia. Kaikin puolin onnistunut reissu.

Laivarannassa purkautui iloinen matkaseurue. Torilla vielä ostettiin simaa ja munkkeja.

Kiitos  kapteenille ja mukana olleille sekä kunnalle!

*****************************************

Juhlaviikko jatkui. Salit ja torit olivat täynnä.

Käy katsomassa kuvia julkiselta Facebook-sivuilta:

https://www.facebook.com/PelkosenniemiJaSen11Kylaa/?fref=ts

Seuraavana päivänä oli vuorossa teatteriesitys Naavassa kunnallisen keskikoulun saamisesta Pelkosenniemelle. "Kaivaako Oppinut ojaa?" Onnistunut esitys sisälsi ajankuvauksia, jotka toivat mieleen sen, miten lapsuuden kotikunnassa otettiin mallia Pelkosenniemestä keskikoulun saamiseksi ja saatiinhan se.
Toripäivän juhla musiikkiesityksineen oli upeaa seurattavaa. Juhlat  päättyivät sunnuntaina kantelekonserttiin kirkossa.

Kaikissa juhlaviikon tapahtumissa oli vahvasti läsnä kotiseuturakkaus,  olihan esiintyjissä  useita Pelkosenniemeltä maailmalle lähteneitä. Juhlissa näkyi myös voimakas yhdessä tekemisen meininki ja yhteisöllisyys.

Yhteisöllisyys on yhteiskuntaa ylläpitävä voima. Sitä se on täällä Pelkosenniemelläkin!

 

Kuva Matti Hulkko

Kiitos järjestäjille ja onnittelut  Annikalle, vuoden pelkosenniemeläiselle!

Onnea 100-vuotiaalle kunnalle!

Marja-Liisa

..

Löydätkö tien Niemen kirjastoon?

 

 

 

 

 

 

Sompion kirjaston Pelkosenniemen toimipiste toimii nykyään keskellä kirkonkylää Pelkosenniemen kunnanvirastolla, osoitteessa Sodankyläntie 1 A. Kunnantalon aulaan tultuasi pääset heti kirjaston lehtilukusalliin. Siellä voi lukea päivän sanomalehdet tai tutustua eri alojen aikakauslehtiin. Uudet lehdet ovat näkyvillä lehtikaappien ovissa ja vanhemmat lehdet löytyvät kaappien sisäpuolelta. Niitä voi myös lainata.

 

Lehtisalissa voi istuskella ja vaihtaa kuulumisia. Se on nyt myös äänestyspaikka. 100-vuotiaan kunnan vuoden 2016 pelkosenniemeläistä voi äänestää 18.7.2016 saakka. Kunnantalon aulassa on lisäksi erillinen nurkkaus, jossa voi käyttää tietokonetta ja tulostinta.

 

Kun lehdet on luettu, voitkin astua kirjastosalin puolelle, entiseen valtuustosaliin. Heti ovensuusta alkaa lastenosasto, jossa on kuvakirjoja, lasten ja nuorten romaaneja, sarjakuvia sekä tietokirjoja eri aloilta. Fantasia- ja tieteiskirjat ovat peräseinällä aikuisten fantasiakirjojen vierestä. Lasten osastolla on myös dvd-elokuvia sadepäivien varalle ja äänikirjoja vaikkapa loman automatkoille.
 

 

Aikuisten puolelta löytyvät heti kesän uusimmat ja kuumimmat kirjat niille varatusta hyllyköstä. Ja tietysti on tutkittava ne muiden lainaajien vasta lukemat kirjat palautuskärrystä. Dekkareista on hyvät valikoimat niin kotimaisten kuin ulkomaisten kirjoittajien tekeminä. Romaanien joukosta on erikseen laitettu esille eräkirjat ja sotakirjat. Isotekstisiä kirjojakin on jonkin verran.


Tietokirjallisuudesta on kirjastoon valikoitu jonkin verran entisen kirjaston kirjoista, mutta suuri osa on uusia kirjoja. Äänikirjojen suosio kasvaa koko ajan ja niitä kuten elokuviakin on myös aikuisten puolella saatavilla.


Kirjasto on avoinna koko kesän


Kirjaston aukioloajat ovat vanhat tutut. Alkuviikosta maanantaina ja tiistaina kirjasto on avoinna iltapäivisin klo 13 – 19, keskiviikkoisin klo 13 – 17 ja loppuviikosta torstaisin ja perjantaisin aamusta alkaen klo 9.00 – 15. Lehtiä voi lukea myös kunnanviraston aukioloaikoina, maanantaista torstaihin klo 8.00 – 16.00 ja perjantaina 8.00 – 14.45. Lehtien lainaaminen onnistuu vain kirjaston aukioloaikoina. Kirjasto on avoinna silloinkin, kun kunnanvirasto on kiinni heinäkuun kolme viimeistä viikkoa 11.7. – 31.7.2016.

 

 

 

Pelkosenniemen kirjaston ankea talvi on ohi. Huonon sisäilman pilaama vanha kirjasto toimii nyt kirjavarastona. Sieltä haetaan asiakkaiden tarvitsemia kirjoja kerran viikossa, keskiviikkoisin. Kirjat puhdistetaan ennen lainausta. Myös Lapin kirjastojen hyvin toimiva kirjavarausjärjestelmä takaa kirjojen saatavuuden. Kirjoja toimitetaan niin Sompion kirjaston muista toimipisteistä, Sodankylästä ja Savukoskelta, kuin muualtakin Lapista.

 

Kirjastosta löytyy tietysti myös työntekijä lainaustiskin jommaltakummalta puolen. Hän opastaa ja auttaa mielellään kirjojen ja muun kirjastoaineiston varaamisessa, etsimisessä ja muissa kirjastoon liittyvässä asioissa. Lainaustiskiltä voit napata myös Kirjasto-lehden ilmaiseksi iltalukemiseksi.

 

Terveisin Kaisu

Myöhästyneet terveiset täältä Poikkijoelta, Paavalinpolulta!

Olipas vaikeuksia päästä kirjoittamaan ja kertomaan kuulumisia. Tekniikka on sellaista! Onneksi meillä kirjaston Elisa!😁 Elisan luona kävin tämän tabletin kanssa ja lopulta ongelma ratkesi! Jippiii!

Tulipa vain mieleeni, jos kirjastoa ei olisi tai se olisi tuolla tunturin suunnalla yli 20 kilometrin päässä, miten sitten olisin toiminut. En olisi lähtenyt ajamaan yhteensä yli 40 kilometrin taivalta. Samalla reissulla vein kirjaston kirjoja takaisin ja lainasinkin kaksi. Nyt luen Salla Simukan trilogiaa, jonka tapahtumat sijoittuvat Tampereelle, entisiin lapsuuden ja nuoruuden maisemiin.

Kunnan päättäjien tulisi suunnitelmia tehdessään muistaa, että Pelkosenniemen asukkaista yli 300 on ns. seniorikansalaisia, joista suuri osa on aktiivisia erilaisten hyvinvointipalvelujen käyttäjiä. Käymme kirjastossa, eri liikunta- ja kulttuuritapahtumissa jne. Kuinkahan moni meistä asuu Pyhätunturin suunnalla? Suunnitelmia tehtäessä myös meitä tulee kuulla!

Mutta sitten muutakin: Viime lauantai oli taas alkukesän juhlapäivä, kun saatiin perunat maahan ja nauris kylvettyä.

Tervon Olavi ajoi traktoria ja tekipä suorat penkit. Perunoita istutti Pelkosen veljekset, Erkki ja Juhani. Perunapenkin viereen Juhani kylvi kaskinaurista. Toivottavasti tämä kesä on parempi kuin viime vuonna. Silloin saatiin hyvin perunaa, mutta naurismaa oli koko kesän kuin riisipelto.

Terveisin Kirsti

Valkosipulien aikaan

    Kevät tulee Lappiin aina vauhdilla. Silmut poksahtelevat auki melkein silmissä. Tänä keväänä meno on ollut entistä hurjempaa. Maa ei ole routinut syvältä, niinpä mustaherukatkin aukoivat silmujaan, vaikka alimmat oksat olivat vielä lumen alla. Siinä on puutarhurilla kiirettä pitänyt, että on pysynyt mukana. Lämpimän toukokuun jälkeen on kesän tulo ottanut takapakkia. Mutta toukotyöt ovat silti jatkuneet. Yksi maahan istutettavista on valkosipuli, joka sopeutuu hyvin tänne meidän korkeudelle.

    Olen kasvattanut valkosipulia Suvannossa jo 22 vuotta. Ensimmäiset siemeniksi hankkimani valkosipulin kynnet olivat vanhaa itäsuomalaista lajiketta. Joka vuosi olen valinnut suurimmat ja komeimmat valkosipulit siemensipuleiksi. Kesät ovat erilaisia, niin on satokin, mutta valkosipulit ovat kasvaneet yleensä hyvin. Viime kesän kylmyys ja sateisuuskaan eivät haitanneet, sillä valkosipuli ei helteitä kaipaa.

    Valkosipulit tarvitsevat ennen istutusta kylmäkäsittelyn, 6-8 viikkoa jääkaappilämpötilassa. Meillä ne - jo syksyllä pellolta valikoitujen sipulien muhkeimmat kynnet - ovat tuon ajan viettäneet kannettomassa astiassa porstuan lattialla. 

Aikakauslehdet taittuvat hyvin poteiksi miehen 20 vuotta sitten askartelemalla "pottikoneella".

    Toukokuun alussa valmistin paperista potit, joihin istutin kynnet turve-hiekka -seokseen ja vein kylmän kuistin ikkunalaudalle juuria kasvattamaan. 

    Kolme neljä viikkoa riittää hyvin esikasvatusajaksi; olenpa joskus istuttanut ne suoraan maahankin, kun en ole muilta töiltä ennättänyt potteja värkkäämään. Esikasvatus lisää kuitenkin kasvuaikaa ja näkyy sipulien koossa.

Siitä se alkaa...

    Valkosipulit tarvitsevat vahvan maan. Lannoitan maan kanankakalla ja istutan taimet yleensä noin kymmenen senttiä syvän ja leveän vaon pohjalle, jonka olen ensin täyttänyt kompostilla ja kastellut hyvin. 

    Tänä vuonna istutussää ei ollut parhaita mahdollisia. Lämpöä oli alle kymmenen astetta ja rakeita tuli aina välillä taivaan täydeltä. Villapuserokin oli tarpeen istuttajalle tuulen riehuessa puuskissa melkein myrskylukemissa. Mutta siellä ne nyt ovat, muhimassa kompostissa. Vielä kun saisi ruohokatteen maalle, niin kesä saa tulla ja tehdä tehtävänsä.

Kesäterveisin Kaisu Suvannosta

Kylät ja pienet kuntakeskukset eivät ole pop, eikä hip ja hop

Onko syrjäseuduilla mitään arvoa kun yhä useampi halajaa taajamiin? Miksi kylät pitäisi pitää elävänä? Täytyykö koko Suomi pitää asuttuna? Tämä teema nousee esille aika ajoin ja yhä useammin eri yhteyksissä talouden kiristyessä. Viime viikolla teema nousi esille Lapin liiton kuntapäivillä Rovaniemellä, kun tulevaisuuden kuntakuvaa mietittiin. Yhtälailla asia on keskusteluissa kunnallisella tasolla, kun palveluiden sijoitusta tai elinkeinopoliittisia linjauksia pohditaan.

Kuntapäivien asiantuntijapuheenvuoron pitänyt kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen viittasi puheenvuorossaan kyselyyn, jonka mukaan suomalaisilla on tahtoa harvaanasuttujen alueiden elinvoiman ylläpitämiseen. Laajalti koetaan, että koko Suomen asuttuna pitäminen tuo enemmän hyötyjä kuin haittoja. Tahtotilaa on, mutta se vaatisi päättäjiltä myös tekoja, konkretiaa, tietoisia valintoja. Aivan siltä ei nyt tunnu.

Työpaikat keskitetään, tiestö rappeutuu tai ne laitetaan maksullisiksi, lehden tuloa saa jo jännittää, palveluiden ääreen saa ajaa tunti tolkulla. Koko ajan ilmassa leijuu epävarmuus; jotain ollaan taas viemässä pois. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysuudistuksen tavoitteena on turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali-  ja terveyspalvelut koko maassa, sekä vahvistaa sosiaali- ja terveyshuollon palveluja. Samaan aikaan kaikilla on tiedossa, että uudistuksen keskeisimpiä tavoitteita on säästöjen synnyttäminen. Keskusteluissa puhutaan kuntiin jäävistä tyhjistä terveyskeskuksista, josta voidaan päätellä, että pienet terveyskeskusket uhataan lopettaa ja hoito keskittää isompiin aluesairaaloihin ja yksikköihin. Onko keskittäminen asiakaslähtöistä ja yhdenvertaista? Tuoko keskittäminen säästöjä? Keskittämisen sijaan säästöjä toisi yhtenäiset tiedonhallintajärjestelmät, ennaltaehkäisevä työ, pitkät asiakkuudet jne. Viimeisin toteutuu juurikin parhaiten pienissä paikallisissa terveyskeskuksissa.

Mitä erityistä maaseudulla ja kylissä sitten oikein on? Kylät ovat syntyneet luontaisesti maisemallisesti näyttäville paikoille, pääosin viljaville jokivarsille. Uudisasukkaan silmä on levännyt rehevällä jokitörmällä, kirkkaiden ja kalaisien vesien äärellä. On uskaltanut asettua aloilleen ja turvata maahan ja sen antimiin. Tänään joet eivät ole entisellään, mutta hyvin tuotteistettuna ne voivat viehättää matkailijaa. Paikalliselle ne antavat muistoja elinvoimasta; uitosta ja lohenpyynnistä, sekä mahdollisuuden veneilyyn, kalastukseen ja uimiseen, talvella kelkkailuun ja pilkkimiseen. Virtaava vesi luo pelkällä olemuksellaan elinvoimaa, elämää ja seurattavaa. Kylien infra on rakentunut raa´alla työllä. Sitä työtä me emme ymmärrä, mutta voimme arvostaa; viljelykelpoiset pellot, tiestö, talot isoilla tonteilla, katuvalot ja kylätalot ovat valmiina. Kylät tarjoavat luonnonläheistä, rauhallista ja turvallista asumista ja ympäröivät metsät ja suot metsästys- ja marjatusmahdollisuuksia.

Kylät ja pienet kuntakeskukset eivät ole pop, eikä hip ja hop. Kuitenkin lomakausina tyhjät talot täyttyvät, kun onnelliset lomalaiset tulevat viettämään vähäiset lomapäivänsä kurjiin kyliin. Kun työura päättyy, muutetaan rakkaille kotikonneille. Matkailukeskuksiin kiidetään vielä useimmin ja nekin, joita ei kotiseuturakkaus sinne aja. Harvaanasuttu alue ja sen elinvoima ovat tärkeitä luontaistaloudesta ja matkailusta eläville, luontoarvoja ja rauhallisuutta arvostaville, kotiseutua rakastaville ja Suomen turvallisuudelle.

Mikä on harvaan-asuttujen alueiden asema tulevaisuuden kuntakuvassa? Tätä asiaa sain pohtia
Lapin Liiton kuntapäivien panelistina. Harvaan-asutun alueen aseman saa näyttämään myönteiseltä, kun vedetään köyttä yhteen suuntaan, mietitään yhdessä alueen vahvuudet ja tulevaisuuden visio ja tehdään voimakasta edunvalvontaa sekä verkostoidutaan ja asemoidaan kuntamme suhteessa muihin toimijoihin sekä tehdään itse rohkeita ja viisaita valintoja. Toisaalta näkymä on sumea kunnan tehtävänkuvan kaventuessa ja sitä mukaa päätäntävallan siirtyessä pois alueelta. Jos kaikki soten alle sisältyvät palvelut lukuunottamatta terveyden edistämistä, keskitettään ja siirretään toisaalle, menetämme merkittävän määrän työpaikkoja. Sote-palveluiden pois siirtymisellä olisi merkitystä myös kunnan yleishallintoon ja moneen muuhun työnpaikkaan. Kaiken lisäksi uudistukseen väännettiin mukaan maakuntamalli, aivan kuin sotessa ei olisi ollut jo töitä kerrakseen. Maakunnan alle voi jatkossa siirtyä kunnallisia tehtäviä, joka vie taas osaltaan päätöksentekovaltaa ja mahdollisesti työpaikkoja alueelta pois. Miten harvaan asutun tai pienen kunnan väki saa äänensä kuuluville maakuntatasolle?

Oli kuva mikä hyvänsä, tuo hyvän mielen se,että yleisesti ottaen suomalaiset näkevät, että koko Suomi on tärkeä pitää asuttuna.  Se antaa uskoa, että näin myös toimitaan, vaikka välillä päätökset kertovat aivan muusta. Meidän tehtävä on tehdä näkyväksi valtakunnan päättäjille se, mitä pitkät etäisyydet käytännön tasolla arjessa tarkoittavat ja että kunnan aktiivisella elinkeinopolitiikalla ei saada ihmeitä aikaiseksi, jos valtio osaltaan vain vetäytyy.

Ei keskitetä, vaan kehitetään tasapuolisestia ja uskotaan, että harvaanasutut alueet ovat yhtä merkityksellisiä kuin muutkin elinympäristöt. Sen me tällä asuvat tiedämmekin.

Olen Annika Kairalan kylästä

Kirjaston muutto

Kirjaston muutto on hilikkua vaille valamis.

Tuhansien kirjojen siirtäminen ei käy ihan käjenkäänteessä, mutta nyt ollaan jo voiton puolella.

Vielä on laatikoittain kirjoja siirtämättä koulurakennuksesta kunnanviraston valtuustosaliin. Ja pari hyllyäki. Kovasti on tehty töitä, että kirjasto pääsee palavalemaan entiseen malliin.

Vielä hetken aikaa tilanne on semmonen, että lehtilukusali, joka on kunnanviraston aulassa, palavelee viraston aukiollessa. Kirjastopalaveluja saapi ko mie tai joku toinen kirjastotäti on paikalla. Vielä muutamana päivänä jouvumma pitkin päivää kulukemaan entisten kirjastotilojen ja kunnanviraston väliä. Joka päivähän sitä hoksiipi, että se ja se asia/tavara/aineisto piti käyä pakkaamassa/hakemassa.

Ihan pian pääsemmä alottamaan kirjastotoiminann entisillä aukioloajoilla. Laittelemma asiasta ilimotusta esille kotisivuille, facebookiin, lehteen ja mihin ikinä keksimmä.

Tervetuloa kirjastoon!

***

Mukavaa kesän alakua toivotteleepi Elisa kirjastosta

Kesä kolkuttelee

    Tänä keväänä kesän tulo yllätti. Saunavaaran kohdalla Kemijoen jäät lähtivät jo vapunpäivänä, mikä on erittäin harvinaista. Helleaalto ei meille tänne Pelkosenniemelle ehtinyt, mutta riittävän lämmintä on ollut ja luonto vihertää. Peippo on monta päivää laulullaan ennustanut sadetta, jota onkin nyt helluntaina saatu. Varsinaiset kesäntuojat  vielä västäräkki ja haarapääsky puuttuvat.


   Ensimmäiset poronvasat ovat syntyneet porotarhaan. Muutaman päivän ne saavat olla kotitarhassa ennen kesälaitumille vientiä. Sitä ennen vasa saa korvamerkkinsä. Tehtäväni on olla "sylikummina" eli pidellä vasaa aloillaan sen aikaa, kun isäntä tekee merkin. Onneksi tekoja on vain kaksi.

  Eläkeläiset, joita Pelkosenniemellä on yli kolmasosa yhdessä touhuaminen on tärkeää, lopettelevat näin toukokuussa talvikauden toimintojaan.

       Viime viikolla porinakerhoa pidettiin Pesosen kaupassa haikeissa tunnelmissa. Yli 30 hengen joukolla muisteltiin Aarnen ja Sirkan yli 60 vuotta kestänyttä kauppiasuraa ja sitä, mitä kaupasta ostettiin. Pesosen kauppa on ollut kaupankäynnin lisäksi ihmisten  kohtaamispaikka. Mistä tilalle uusi?

      Talven aikana on tehty kotiseutu- ja teatteriretkiä, kokoonnuttu porinakerhoon sekä  käden taitojen  ja liikuntaharrastusten parissa. On ollut ohjattuja  ja  omaehtohtoisia, vertaisohjauksella toimvia ryhmiä.  Erittäin merkittävä toimintamuoto on auttava vapaaehtoistoiminta - apunen, jota viime vuonna kirjattiin 684 kertaa/ 1360 tuntia koostuen koti- ja laitosvierailuista, asiointiavusta ja puhelinkontakteista.  Kesäinen kynkkärinki palvelukodin asukkaille pyörii jälleen ensi kesänä. (Eläkeliiton Pelkosenniemen yhdistys, www.elakeliitto.fi/pelkosenniemi)

      Vielä ennen "kesälomaa"on  edessä kevätretki Arvosjoen lintutornille ja  Pelkosenniemen 100-vuotisjuhlan kunniaksi heinäkuussa järjestetään  kaikille avoin laivamatka Kemijokea pitkin Ahti-laivalla. Matkasta tullaan tiedottamaan lähiaikoina.
    Nyt on aika nauttia kesästä, katsella ja ihastella kesäluontoa, kuunnella lintujen laulua,  haistella kesäilmaa ja  maistella vaikkapa luonnon yrttejä. Alkukesään kuuluu tietenkin kasvimaan laitto.

 Virkistävää kesää kaikille!
Marja-Liisa

        

   



Suvannon koulu on ollut hyvä koti!

Suvantolaiset kävivät koulua kaksikymmentä -luvun lopulla ensin kylän keskellä Mattilan pirtissä, mutta jo vuoden päästä, 1929, valmistui oma hirsikoulu. Koulun ensimmäinen opettaja oli Lempi Virma. Opettajat vaihtuivat tiheään koulun alkuvuosina, kylään tultiin vuodeksi ja sitten mentiin taas muualle. Kustaa Puustinen toimi opettajana pitempään ja teki myös aloitteen Suvannon piirikirjaston perustamisesta. Mutta Puustisen kohtaloksi koitui talvisota, jossa hän kaatui.

 

Suvannon koulun yläkerrassa oli opettajan asunto. Navetassa opettajalla oli lehmä tai kaksi ja ehkä muitakin eläimiä. Opettajat olivat touhukkaita ihmisiä ja järjestivät yhtä sun toista kylätapahtumaa. He olivat myös arvonsa tuntevia ja oppilaiden piti aina muistaa tervehtiä opettajaa, kun kylällä tultiin vastakkain.

Suvannon koulu on ollut aina yhden opettajan koulu.  Koulua käytiinkin kahdessa vuorossa. Puhutaan supistetusta kansakoulusta. Alakoululaiset kävivät koulua kaksi viikkoa keväisin ja syksyisin ja talvella lauantaisin. Yläkoululaiset puursivat sitten muut ajat.

Vuonna 1966 lapset vähenivät Suvannosta ja koulu suljettiin. Mitä sitten tapahtui tälle hienolle rakennukselle? Taiteilija Eero Kumpula oli ihastunut Suvantoon ja hän vuokrasi koulua 1970-luvulla ja vietti siellä kesät perheensä kanssa. Kumpula kuvasi Suvantoa tuotannossaan ja teki osaltaan tunnetuksi tätä harvinaista sodalta säästynyttä kylää. Kumpulan taide herätti myös muut tahot huomaamaan minkälainen aarre sijaitsi Kitisen rannalla.

Kumpulan töistä intoutuneena Suomen Taidemaalariliitto vuokrasi Suvannon koulun kunnalta 1980-luvulla. Hyvinkääläinen taiteilija Antti Jantunen vietti Suvannossa pitkiäkin aikoja ja järjesti  laajoja Art Suvanto-näyttelyitä kesäisin. Suvanto kutsui taiteilijoita. Heitä oli usein kaksikin työskentelemässä yhtä aikaa koululla. Toisella oli ateljeena luokkahuone ja toisella keittiö. Yläkerrassa oli kaksi huonetta, joissa asuttiin. Taiteilija Jantusen kohtaloksi koitui Suvanto. Juuri uuden Art Suvanto-näyttelyn kynnyksellä hän menehtyi kaatuessaan yläkerran keittiössä vuonna 1989.

Suvannon kylässä toteutettiin mittavia korjauksia 1980-luvulla. Ympäristöministeriön kautta oli kanavoitu valtion korjausrahaa ja Museovirasto valvoi korjaustöitä. Museovirasto osti Suvannon koulun kunnalta nimellisellä summalla 1990-luvun alussa ja se teki ison remontin koululla. Kun koulun remontti valmistui, Museovirasto antoi koulun vuokralle. Kunta toimi hallinnoivana elimenä Museoviraston ja vuokralaisen välissä. Vuokralaiset ovat kukin järjestäneet koululla monenlaista toimintaa asumisen ohessa. On ollut kesäkahvilaa, taideleirejä, opastettuja historiatunteja ym.

 

 

2010-luvulla Museovirastolla aloitettiin organisaatiouudistus, joka huipentui siihen, että Museovirasto luopui kaikista omistuksistaan. Osa niistä siirrettiin Metsähallituksen omistukseen ja osa Senaatti-kiinteistöjen hallintaan. Metsähallitukselle siirrettiin sellaiset kohteet, jotka Museovirasto halusi säilyttää. Museovirasto ei enää ollut omistaja, mutta se vuokrasi kohteet omistajalta eli Metsähallitukselta. Suvannon koulun kohtaloksi tuli siirtyä vuoden 2014 alusta Senaatti-kiinteistöjen omistukseen. Vielä Senaatti-kiinteistöt eivät ole laittaneet koulua myyntiin, mutta se on vain ajan kysymys.

Suvannon koulu on ollut mieluinen koti, terve rakennus, jossa on ollut hyvä henki. Olen kiitollinen, että olen saanut täällä asua mukavien suvantolaisten naapurina kokonaista neljätoista vuotta!

Tiina

HIIHTÄMISEN JALO TAITO...

Hiihtosesonki on juuri päättynyt, lämpöaalto ja yölliset vesisateet ovat saaneet lumet sulamaan nopeasti ja Kemijoen jäät lähtivät liikkeelle tänään vappuaamuna. Aamulla oli joki piripintaan täynnä jäätä ja tietenkin vettä. Oheinen kuva on otettu sillalta yläjuoksulle päin.

Hiihtokausi on ollut kaikin puolin kuluneena talvena hyvä, lumi tuli normaaliin aikaan ja sitä on ollut runsaasti, joten Pyhätunturinkin latuverkosto on pysynyt erittäin hyvässä kunnossa läpi talven. Pakkaskausi oli suhteellisen lyhytaikainen mutta flunssat olivat ärhäkkää lajia haitaten ulkoiluharrastuksia. Omalta kohdaltani pääsin lähelle tuhannen kilometrin tavoitettani , joten tyytyväinen voin olla kun huomioi, että joka talvi on taas vuotta vanhempi. Hiihdellessä niin Pyhällä kuin kirkonkylän laduillakin tulee seurattua muitakin ladulla olijoita, onko vastaantulija nainen vai partasuu mies ja minkähän ikäinen hän on. Lasten ja nuorten osuus keskittyy lähinnä hiihtoloma viikoille, joka on luonnollista koska koulu ja opiskelut tietenkin estävät saapumisen muulloin. Paikallisilla ja lähialueen nuorilla olisi kuitenkin mahdollisuus käydä säännöllisesti esim. Pyhän laduilla mutta kovin harvassa nuoria hiihtäjiä on.

Ns."vanhaan " aikaan hiihtämään opittiin jo muutaman vuoden ikäisenä, liikkuminen silloin oli talvisin helpointa hiihtämällä, ihminenhän yleensä valitsee sen helpoimman tavan liikkua. Toisaalta lasten leikit olivat  mäenlaskua ja erilaisia kilpailuja, jolloin sukset olivat päivittäin käytössä. Pelkosenniemelläkin oli koululla välituntilatu ja päivittäin ainakin ruokavälitunnilla oli käynnissä oma-aloitteiset viestihiihtokilpailut. Kunnan koulujen ja kuntien koulujen väliset kilpailut järjestettiin vuosittain. Meilläkin oli Pohjois-Lapin alueen kilpailut järjestettävänä ja osanottajia oli pitkälti toistasataa Kemijoen jäällä.
Näistä ajoista on tapahtunut huomattava muutos, syitä ja asioita jotka muutoksen saivat aikaan on pohdittu yleiselläkin tasolla valtakunnassa. Yksi huomio hiihtämisen suosion laskuun on havaittavissa, muutama vuosikymmen sitten tuli käytäntöön kouluihin ja jopa koteihin että lapsen pitää saada valita häntä miellyttävä tapa liikkua tai olla liikkumatta. Nyt sen ajan lapset ovat vanhempia ja heidän suuntautuminen heijastuu tietenkin omiin lapsiin. Ulkoilemisen juurruttaminen vaatii koko perheen yhteistä osallistumista. Norjalaisilla näyttää näin olevan. Lapissa ollaan etuoikeutetussa osassa verrattuna muuhun suomeen, joten sitä pitäisi osata arvostaa.

Nykyään hiihtämisen jaloon taitoon ei opi luontojaan, vaan siihen pitää opettaa lapset jo nuorena.
Opettamisen ohjeeksi pitäisi markkinoida tapoja miten se tehdään. On esimerkkejä kun vanhemmat vievät alle kouluikäisen lapsensa esim. Pyhän vaikeimmalle latuosuudelle ja jaksaminen / taito ei riitä 5-10 km suoritukseen.
Parikymmentä vuotta sitten Sotkamon liikunnan opettajat kehittivät ns. hiihtomaan , vanhanajan tapaisen jokitörmän tai pikkumäen nyppylän , jossa kiivettiin ylös ja laskettiin alas töyssyjen tai hyppyrin kautta. Porukka temmelsi ja oppivat samalla perustaidot. Koulut, päiväkodit ja kuntien liikuntatoimi olisivat avainasemassa tässäkin.
Hiihtokeskukset kilpailevat asiakkaista erilaisilla palveluilla. Pyhätunturi voisi olla ensimmäinen, joka toteuttaa tämän hiihtomaa idean, turistien lapset voisivat olla ohjatussa toiminnassa ja myös nämä aikuiset ranskalaiset, aasialaiset, venäläiset  ym. jotka erittäin iloisena harjoittelevat hiihtämistä.
Heillehän myös pitäisi opettaa perusasiat, tasapaino, liukuminen ym. tekniikka. Keskuksen läheisyyteen tämän toiminnan saisi sovitettua kunhan toimeen vain tartutaan.
Hiihtämisen kuten pyörällä ajamisen suhteen pätee sanonta "minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa".
Pentti Pyykönen
 

Puoli kuuta peipposesta

Vanha sanonta sanoo: Puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen ja pääskysestä ei päivääkään. Meille tänne Paavalinpolulle ilmestyi ensimmäinen peippoparvi 12.4., joten kesän pitäisi alkaa toukokuun alkupuolella! Seuraavana päivänä tuli kauraa syömään keltasirkku.

Nyt parina vuonna on kaivattu pulmusia. Saunavaarassa niitä kuulemma jo on lennellyt. Pulmusparvi on kaunista katseltavaa!!

Huhtikuun jännittävin ja odotetuin muuttolintu on kuitenkin kuovi. Se on tullut tähän jokitörmälle vuosikausia viimeistään veteraanipäiväksi! Mitenkähän tänä vuonna käy?

Arvosjoella on mielestämme paras lintutorni! Siellä ei ole vielä ehditty käydä. Sinne pitää tehdä retki pikapuoliin. Lintujen tarkkailu on yhteinen harrastuksemme ollut jo useita vuosia. Kaukoputki ja kiikari sekä muutama lintukirja on autossa mukana, kun retkelle lähdetään. Kotona kaikki havainnot kirjataan vihkoon. Nyt käytössä oleva lintuvihko on aloitettu 11.7.1998. Merkintöjä on mukava lueskella ja vertailla eri vuosien havaintoja.
Lauantaina 7.5. osallistutaan Tornien taistoon Arvosjoella. Joukkueessamme on meidän lisäksi Saunavaarasta Eero Perttunen. Kisa alkaa aamulla klo 5.00 ja kestää klo 13.00 saakka. Koko maassa on useita satoja joukkueita lintutorneissa samaan aikaan. Kisan järjestää Suomen BirdLife. Tulkaapa tutustumaan tähän harrastukseen 7.5. Arvosjoelle!😊

Terveisin
Kirsti  ja Juhani Pelkonen

Kulttuurimaisemille tunnustusta

Pelkosenniemen monipuoliset luonnonrikkaudet ovat saaneet ansaittua tunnustusta, kun ympäristöministeriö on etsinyt uusia kohteita valtakunnallisesti arvokkaiksi maisema-alueiksi.

Kairalan ja Luiron kylien vanhat maanviljelysalueet Kitisen ja Luiro-joen varsilla on huomioitu, samoin kuin kylien väliset suoalueet. Myös Pyhätunturin seutu mukaan lukien Soutaja-vaara ja Pyhäjärven kylä järvineen on uusi maisema-aluekohde. Valtakunnallisesti merkittävät maisema-alueet huomioidaan rakentamisessa ja maankäytössä: niiden myötä pyritään säilyttämään perinteistä maisemaa ja kulttuurimaisemaa myös myöhemmille sukupolville.

Kairalan ja Luiron maisema-alue

Oma lukunsa on Suvannon kylä, jota ei vastaisuudessa lasketa enää kuuluvaksi valtakunnallisesti arvokkaaksi maisema-alueeksi. Sen sijaan sen merkitys nähdään rakennuskannassa ja se kuuluukin kategoriaan ”valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt”. Suvannon kylän säilyttäminen on koettu viranomaisten taholta niin tärkeäksi, että sille on vuonna 2002 valmistunut oma osayleiskaava, joka säätelee kaikkea kylän alueella ja välittömässä läheisyydessä tapahtuvaa rakentamista, korjaamista ja maankäyttöä. Kaava on ensimmäisiä Suomessa, joita on tehty maaseudulle taajama-alueiden ulkopuolelle.

Pelkosenniemen kylillä on kullakin omat erityispiirteensä. Saunavaaran kylä on luokiteltu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin osana laajempaa Kemijoki-varren asutusta (kuten myös Kairala). Saukkoaapa on puolestaan hyvä esimerkki sodanjälkeisen jälleenrakentamiskauden kylistä.

Lisää tietoa Pelkosenniemen kylistä, asutus- ja elinkeinohistoriasta, arkeologiasta ja rakennus- ja kulttuuriperinnöstä löytyy kolme vuotta sitten ilmestyneestä Ympäristöministeriön julkaisusta ”Isojen pirttien kylät – Pelkosenniemen kulttuuriympäristöohjelma” (Tekijät: Tiina Elo ja Sirkka-Liisa Seppälä). Sitä voi lukea myös netin kautta osoitteessa:  https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/41083/SY_1_2013.pdf?sequence=1

Kylämaiseman raivausta Suvannossa keväällä 2014

Maiseman tai rakennusperinnön luokitteleminen valtakunnallisesti merkittäväksi on tietysti hyvä syy röyhistää rintaa ja ylpeillä kotikuntamme rikkauksista. Mutta se myös velvoittaa hoitamaan omaa ympäristöämme. Kaava-alueella määräykset ovat tiukempia ja sitovampia kuin maisema-alueilla. Mutta yhtäkaikki, hoitamista ja vaalimista vaativat niin rakennettu kuin luonnonympäristömmekin. Ja siihenhän kuntalaiset ovat paneutuneetkin niin sivukylissä kuin kirkonkylälläkin.

Kirjoitteli Kaisu Suvannosta

Ootellaan vielä

Meijän pienessä kunnassa on vielä jonku aikaa kirjastopalavelut vähä sinne päin. Methän olemma kyllä koittaneet hoitaa asiat niin ko parhaiten on osattu, vaikkei meillä varsinaista tilaa ole ollukkaan enää käytössä tammikuun lopun jäläkeen sisäilimaongelman vuoksi. Mie olen itte ollu hoitamassa Pelekosenniemen kirjaston asioita Soankylän kirjastossa. Kiitos vain sinne Sodikseen vaikka mie olen ollu millon kenenki koneella. Ko kyllähän net on asiat hoijettava, ettei kasoja kerry. Laskin tuossa pikasesti, että mie olen käsitelly kakssataaviiskytäyheksän uutuuskirjaa. Oikein tarkasti ko asian selittää niin homma menee niin, että postista on käyty kirjalaatikko/-laatikot, roudattu Sodikseen, mie olen tulostanu sähkösen lähetteen sähköpostista, tarkistanu sekä sähkösen lähetteen että lähetyslistan, jotta kirjoja on oikia määrä ja kaikki on saapuneet. Sen jäläkeen joka ainua kirja merkitään kirjastojärjestelmässä saapuneeksi, sille annetaan viivakooditarra, tulostetaan sekä nidetarra että selekätarra, liimataan net paikolleen ja sitte kirjaan lätkästään leima ja lopuksi muovitetaan.

Lisäksi mie olen tilannu, varannu ja lainannu asiakkaille kirjoja muista kirjastoista. Välillä mie olen pistäny kirjan jonku mukaan toimitettavaksi, toisinaan kirjoja on haettu multa kotoa ja joskus olen jättäny kotiportaalle pussin oottamaan noutajaa. Kirjaston palautuslaatikko on käyty tyhyjentämässä aina ko on ehitty ja palautukset on käsitelty Sodiksessa. Postilaatikkoki on tyhyjennetty vähän väliä ja postit on setvitty. Viivettähän nuissa asioitten käsittelyssä on ollu, mutta kaikki on pyritty hoitamaan. Jos ei ihan heti niin sitte pikkusen myöhemmin.

Sitte met saimma hyväntahoneleenä viettää uutuuskirjojen kans Pesosen kaupassa kolomisen viikkoa. Mie istuin sielä kynieni ja papereitteni kans. Otin asiakkaitten lainat ja palautukset paperille ihan vanahanaikasesti. Sitte ko työpäivä oli loppu, mie pinkasin kotia ja naputtelin sähköpostilla nämä tiedot Soankylän kirjastoon, jossa net naputeltiin kirjastojärjestelmään. Eikös se ollu niin siinä vanahassa jutussa, että konstit on monet, sano kissa ko mummolla pöytää pyyhki. Niin net on meillä kirjastolaisillaki. Monet konstit.

Missäkö mennään nyt. Met olemma menossa siinä vaiheessa, että kunnanhallitus on teheny päätöksen siirtää kirjaston kunnanvirastolle valtuustosaliin ja lehtilukusalin kunnanviraston aulaan. Suunnitelmat siirrosta on työn alla. Mie itte istun vielä Soankylän kirjastossa käsittelemässä Pelekosenniemen kirjaston asioita, joista osa on nuita saapuneita uusia kirjoja (kaks laatikkoa oottaa käsittelyä), saapuneita lehtiä (nekki on vietävä kaikki kirjastojärjestelmään), alottelen syksyn uutuuskirjojen tilauksia, vastaan puhelimeen ja sähköposteihin, hoijan varaukset ja muut pyyetyt asiat. Ja tietysti met suunnittelemma myös sitä, mikä osa aineistosta siirretään, mikä pistetään varastoon ja mitenkä kaikki sujuis sutjakkaasti.

Soittaa saapi (tai laittaa vaikka tekstaria) Pelekosenniemen kirjaston numeroon 040 756 3852 tai jos mie en justiinsa ole puhelimen tavotettavissa niin laitappa vaikka sähköpostia kirjasto@pelkosenniemi.fi - pyrimmä hoitamaan kaikki maholliset asiat.

Että ootellaan vielä vähä!

Terveisin Elisa Pelekosenniemen kirjastosta

Nutukas-lehdestä

Hyvää toista pääsiäispäivää!

Tänä pääsiäisenä olen pilkkinyt, hiihtänyt ja syönyt suklaamunia, sekä leikkinyt serkkujeni kanssa. Mutta ei tästä nyt sen enempää vaan kerron teille Nutukas-lehdestä, jonka teimme koulussa  maaliskuussa hiihtoloman jälkeisellä viikolla. Koko 5-6 -luokka ja muutama yläastelainen laativat lehden valokuvaaja Harri Tarvaisen johdolla, joka toimi myös päätoimittajana. Lehti käsittelee Pelkosenniemeä meidän näkökulmasta.

Ensimmäiseksi suunnittelimme montako sivua lehteen tulee, mikä on sen nimi ja mitä aiheita käsittelisimme. Luokka jaettiin useampaan ryhmään, joista jokainen sai eri tehtävän ja aihealueen. Lehteä varten etsittiin tietoa, tehtiin gallup ja koottiin erilaisia taruja lasten sivuille. Myös matkailijoille listattiin 10 vinkkiä siitä, mitä Pelkosenniemellä voi tehdä, sekä kerrottiin Pelkosenniemen kylistä.

Teimme lehteä viikon ajan ja saimme aikaiseksi 20-sivuisen lehden.
Opimme lehden toimitusta, taittoa, uusia sanoja, valokuvausta ja toimittajan eri tehtäviä.  Lehden teko oli mukavaa, koska yhteistyö toimi hyvin.

Lehti ilmestyy pian. Mukavia lukuhetkiä Nutukas-lehden parissa!

Toivoo Oona, Pelkosenniemen koulun 6-luokkalainen



Kuvat: Nina Kostamo-Deschamps

Keväthangilla

Näkymä Saunavaarasta Kemijoen yli koilliseen

Mikä Lapin keväässä on parasta?


Keväthangilla hiihtäminen on minulle  jo lapsuudesta lähtien ollut kevään tähtihetkiä.  Mikä on mahtavampaa kuin sivakoida laajoilla lumilakeuksilla, on ne järvien, jokien tai aukeiden jänkien peittona. Vapauden tunne on korkeimmillaan, kun korkean vaaran  laelta voi  ihailla ja tunnistaa horisontissa erottuvia kaukaisia tuntureita. Lapsuuden kotikylän vaaran kolmiomittaustorniin näkyi Yllästunturi. Nyt kotipihalta voin nähdä Savukosken Nivatunturin ja sen naapuritunturit. Pyhätunturin, Luoston ja jopa Oratunturin näkeminen onnistuu, kun hiihtää Saunavaaran kylän länsipuolella oleville vaaroille. 

Pyhätunturi häämöttää



Meille kuntohiihtäjille hyviä latupohjia ovat myös isäntien puunajoreitit.  Oikeita latuhöylillä tehtyjä latujakin on käytettävissä. Kiitos  vapaaehtoisille latumestareille kotiväelle ja kyläläisille  niin miehille kuin naisille!




Eilen monta päivää puhaltanut pohjoistuuli oli tyyntynyt niin paljon, että Kemijoen jäälle teki mieli. Reitiksi suunnittelin Mairisaaren kiertämisen, noin 7km. Aluksi hiihtelin Arvospuolelle menevää moottorikelkan jälkeä ensin saaren eteläpäähän ja sitten saaren itäpuolta, Mairipudasta pohjoiseen kohti kirkonkylää. Keli oli luistava, matka taittui tasatyönnöllä. Etäältä alkoi näkyä Puistolan taloryhmä ja Mairisaaren pohjoispään maamerkki korkea kuusi. Saaren nokka osuu Teeriselän alapuolelle Lehtikankaan  tienoille. Paluumatkalla saaren länsipuolta  sain työnnellä myötätuulessa milloin ladulla, milloin kelkan jäljellä. Mairijoen suun jälkeen näköpiirissä oli Saunavaaran kylän taloja. Pari moottorikelkkailijaa ohitti minut, muuten oli aivan hiljaista, ei hiihtäjiä, ei pilkkijöitä, ei uusia eläinten jälkiä vain, muutama jäätynyt pilkkiavanto. 

Saunavaaran Ylimmäisen ja Erolan talot 



Hyvä virkistävä reissu, kauniissa säässä  omaan tahtiin.  Kunnon ylläpitoa ja hyvää mieltä.



Herää kysymys, montako asukasta Saunavaarassa on? Jonkinlaisena mittarina voi pitää viikonloppulaatikkoon tulevien Lapin kansojen lukumäärää. Pyhänähän lehteä  ei enää tuoda, mutta lauantaina näkyi tulevan 20 kpl. Olisikohan oikea veikkaus, että vakituisia asukkaita Saunavaarassa on vajaa 40, yhden kahden hengen talouksia. Postinjakelussa on tapahtunut muutoksia,  meillä ei niin suuria, mutta Savukoskella tilanne tuntuu olevan huono. Herää pelko, miten käy meidän alueen muiden jo vähentyneiden palvelujen, mikä niistä seuraavaksi katoaa tai siirtyy nettiin?




Eilen oli kevätpäiväntasaus ja palmusunnuntai. Pääsiäinen on aina kevätpäivän tasausta seuraavan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, siis ensi pyhänä. Täysikuuhan on tulevana keskiviikkona.




Hyvää pääsiäistä!




Marja-Liisa
Saunavaara

Kolmas kerta toden sanoo

On vaihdettu kirjeitä. On ehkä tavattukin. Jossakinpäin Suomea. Siitä on kehkeytynyt suunnitelma: matka halki pitkän Suomenmaan aina Lappiin asti Pelkosenniemen kuntaan ja Suvannon kylään. Nainen pakkaa matkalaukkunsa ja lähtee yli tuhannen kilometrin taipaleelle. Määränpää on tuntematon, kirjeissä sitä on kuvailtu, mutta ei nainen näe oikein mitään sielunsa silmissä. Tai näkee jotain. Näkee komean, salskean, pitkän, nuorehkon miehen, jonka silmat ovat eläväiset ja hymy huumorintajuinen. Katse on se verran kutsuva, että sitä pitää seurata.

Pitkä ja rankka matka tuo etelän naisen vihdoin Kitisen rannalle. Joki virtaa vauhdikkaasti, kesäinen aurinko leikkii aaltojen pärskeissä. Vastarannalta katsovat vanhat peräpohjalaistalot kuluneina mutta arvokkaina. Nainen huokaa syvään ja ojentaa laukkunsa eläväisille silmille ja astuu kylän uuden, juuri käyttöön otetun, kapulalossin kannelle. Miehen vahvat ruskettuneet käsivarret kampeavat lautan joen yli. Nainen katselee miten leveä selkä liikkuu vetojen tahdissa.

Yli viisikymmentä vuotta sitten tätini, Annikki, matkusti Suvantoon tutustumaan kylään ja suvantolaiseen mieheen. Romanssi eläväisten silmien kanssa ei kuitenkaan roihahtanut ilmiliekkeihin ja tätini palasi vaivalloisen matkan takaisin kotikonnuilleen. Mutta hän näki Suvannon! Jälkeenpäin hän ihmetteli, miten oli moiselle matkalle uskaltautunut lähtemään.

Yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin isäni, Pekka, haki opettajan paikkaa Pelkosenniemeltä. Hänet valittiin papereiden perusteella. Olin innoissani, jos isäni muuttaisi Lappiin, olisi siellä kyläpaikka ja voisi tutustua Pyhätunturin maastoihin ja lappilaiseen elämänmenoon. Isäni ei ottanut paikkaa vastaan. Harmitti.

Jälleen yli kaksikymmentä vuotta myöhemmin Pelkosenniemi kutsui perhettämme. Kunnassa oli kirjastonjohtajan paikka auki. Hain paikkaa ja taisin olla ainoa pätevä hakija. Lapin kaipuuni täyttyi ja Lapin hulluus –sairauteni alkoi hellittää. Nautin joka hetkestä tunturin rinteellä, metsän siimeksessä kesällä ja talvella. Suvanto antoi minulle kodin, rauhan ja idyllisen ympäristön.

Tätini ihmetteli, miten sinä sinne Jumalan selän taakse, kuinka sinä siellä pärjäät. Isäni on käynyt kylässä muutaman kerran, hän ei tunne pohjoisen kutsua. Minä tunsin ja tunnen ja vastasin siihen.

 

Tiina Heinänen

PELKOSENNIEMEÄ 50-VUOTTA SITTEN

Muutimme Pelkosenniemelle elokuun lopussa 1965 , olin valittu kansalaiskoulun puutyön opettajaksi. Kuntaan oli juuri valmistunut uusi punatiiliverhoiltu koulurakennus , jossa toimi kunnallinen keskikoulu ja kansalaiskoulu sekä kirjasto pienemmissä tiloissa kuin nykyvuosina. Nythän tämä koulurakennus on tullut elinkaarensa päähän ja odottelee varmaankin purkupäätöstä. Kunnassa oli kyläkoulut käytössä ja oppilaita oli runsaasti , kansalaiskoulussakin oli parhaimmillaan kolme rinnakkaisluokkaa (A , B ja C) ja alkuaikoina kaksi luokkaa (7 ja 8), myöhemmin tuli vapaehtoinen 9 luokka joka sitten säädettiin pakolliseksi.

Keskikouluun oli pääsykokeet ja oppilaita tuli myös Savukoskelta. Keskikoulussa oli kolmannella luokalla pari tuntia käsitöitä jota pojille opetin. Koska koulukuljetuksia ei ollut , niin sivukyliltä tulleet asuivat oppilas-asuntolassa tiukan kurin alaisuudessa. Opettajia oli kansalaiskoulun- ja keskikoulun virkanimikkeen alla. Opettajain huone oli yhteinen ja koulun muitakin tiloja käytettiin joustavasti. Molemmilla koulumuodoilla ja kansakouluilla oli oma johtajansa ja johtokuntansa sekä koko kunnan koulujärjestelmää hoitava koululautakunta. Koululautakunnassa piti olla kaksi opettajajäsentä.

Valtion varoilla rakennettiin myös opettajain asunnoiksi rivitalo ("rantatalo"), johonka keskikoulun ja kansalaiskoulun opettajiksi tulleet muuttivat. Nyt tämäkin rakennus on ollut kylmillään kuten tien toisella puolen oleva vanha kaksikerroksinen ns.opettajien asuntola. Onkohan purkupäätös näidenkin kohtalo?

Vanhaan aikaan oli opettajilla tapana kasaantua vuorovuosin jokaisen luona viettämään yhteistä päivää ruokaillen ja keskustellen. Helmikuussa 1966 oli tämän perinteen mukainen viimeinen tapaaminen Aapajärven koululla Wiskarin opettajaparin luona.




Pyhätunturilla tapahtui myös 50-vuotta sitten. Kahdeksan paikallista matkailun kehittäjää perusti 1964 Pyhätunturi Oy:n ja ensimmäinen hotellirakennus valmistui 1966 kevätsesonkiin. Hotelli oli rakenteilla helmikuussa kun 20-asteen pakkasessa , kuutamossa metsäsuksilla hiihtäen olimme P.J.Korhosen kanssa keskiyöllä katsomassa Tunturirallin erikoiskoetta, Kerontie ylös/alas.

Tunturin laskettelurinteellä pidettiin myös talkoita, jolloin käsikynkkää hyppimällä tampattiin rinteen pohjat laskettelukuntoon.

Talvi 65-66 oli erittäin kylmä , asunnon huoneissa oli lämpöpatterin alla lattiarajassa huurretta ja uudenvuoden aikaan oli sähköt 6-tuntia poissa 40-asteen pakkasella. Pakkasjakso kesti kolmisen kuukautta ja jokeen tuli vahvat jäät. Kevättalvella satoi paljon lunta , joka sitten suli myöhään keväällä nopeasti. Joki oli Mairisaaren kohdalla jäätynyt pohjia myöten aiheuttaen ns. jääpadon , jolloin yläjuoksulta tulevat jäät ja vesi nostivat laajalle alueelle ison tulvan. Kirkonkylä oli motissa ja kyllä mekin rantatalolla seurattiin joudummeko evakkoon.

Näihin aikoihin alkoi Pelkosenniemelläkin rakennemuutos , metsiä oli hakattu ja talojen lapset tulivat työikäisiksi eikä töitä ollut tarjolla , joten käynnistyi muuttoliike Ruotsiin. Kunnan väkimäärä pieneni joka johti kansakoulujen lakkauittamisiin ja talojen autioitumisiin.

Miksi tulimme Pelkosenniemelle? päätökseen vaikutti uteliaisuus käydä katsomassa millaista se Lappi on. Tietenkin koimme epävarmuutta jäämisestä, mutta metsästys/kalastus, välittömät ihmiset sekä tietenkin haasteet kypsyttivät ajatuksen "tänne jäädään". Kertaakaan ei haettu muualle ja toimintaa on riittänyt. Nyt olen tyytyväisenä sanonut etelän tutuille olevamme etuoikeutetussa asemassa , meillä on luonto ja hiihtokelpoinen talvi.


Pentti Pyykönen

Muutin Pelekosenniemeen

Muutin takaisin synnyinkylääni vuosikymmenien jälkeen. Parhaat kaverini tiesivät sitä odottaa.

”Sillon aina ollu kyty pohojoseen. Seisooki naama kohti Jäämerta.”

Monet etelän ystävät ihmettelivät, että miksi niin kauas syrjäseudulle. Heille on vaikea selittää, mitä tarkoittaa asua pohjoisen ihmisen tavoin.

Kaupungissa viihtyvä sisäihminen rajaa elinpiirinsä seinillä. Koti loppuu kynnykseen ja piha on siisti, kuin nuoltu. Se on kodin julkisivu, jota kertoo asujan asemasta ja merkityksestä.

Siksi etelän kulkija ihmettelee huuli koholla, miksi lapinmies levittelee tavaroita pitkin pihaa.

Täytyy toki tunnustaa, että sodan jälkeen Lapin maisema oli täynnä sotaromua ja ihmiset tottuivat ruhjottuun maisemaan. Siivottomuus pesiytyi itäiseen Lappiin. Vanhan ajan ihminen ei uskaltanut jättää asumisen jälkiä vainolaisen nähtäväksi.

Mutta on pihasiivoon toinenkin selitys. Pohjoisen ihmisen koti ei rajoitu sisätilaan vaan jatkuu ikkunasta pihalle, lähimetsään, hillaiselle aapasuolle ja taivaita tavoittelevaan tunturiin.

Pohjoisen asukin mieli on levoton ja toimelias. Se halajaa ulos seinien sisältä. Jos ei muuta, niin pitää ainakin saada katsoa ikkunasta ulos. Ajatus liikkuu koko ajan kartanolla ja ennakoi luonnon tilaa ja tulevia tapahtumia.

Kohta tulee hankikeli ja pääsee hiihtämään tunturiin tai Kilpiaavalle. Kohta tulevat huhtikuun valoisat aamut ja illalla sininen hämy lepää maiseman yllä. Pitää nousta ennen viittä, ettei aamunkoi mene harakoille. Kohta metso soi ja teeri. Kohta lähtevät jäät ja pääsee pyytämään kutuhaukea.

Ulos katsovan mieli on täynnä kiihkeää odotusta.

Siksi muutin takaisin kotikylääni. On muitakin syitä.

Tapani Niemi