keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Sattuipa huhtikuussa

Perheen äidin vapaailta 2


Oli huhtikuinen kaunis iltapäivä. Pihat olivat vesikelin ja pakkasen jälkeen jäätyneet kuin luistinradoiksi. Olin suunnittelemassa seuraavan päivän ulkoilutapahtumaa. Tilanne kartoitus alkoi pihan kunnosta, jossa ei ollut yhtään hiekkaa. Tilasin ensi töikseni hiekotuksen, jonka jälkeen suunnistin toiseen työpisteeseen viemään tavaroita. Astuin ulos autosta ja parin askeleen jälkeen olin pots lojo seljällään maassa ja pitelin päätäni, joka iskeytyi ensimmäisenä jäiseen tantereeseen. Pihassa hiekotushiekkaa oli nimeksi siellä täällä, joten sillä pihalla, oli varmaan nähty monta läheltä piti tilannetta, olihan kyseessä koulun piha. Käsivarsissa ja päässä säkenöi. Näkö alkoi sumentua ja päivän työrupeama kuivui tunnin mittaiseksi. Soitto 112 ja ambulanssilla läheisen kaupungin päivystykseen. Matkalla ajattelin, että jos tästä tulee pitkäkin reissu, niin onneksi ehdin käydä suorittamassa kansalaisvelvollisuuteni ja äänestämässä tuiki tärkeissä Sotea ja maakunta uudistuksia ennakoivissa kuntavaaleissa. Tälläkin kertaa ensihoito oli ensi luokkaista ja kyytikin tuntui pehmeämmältä kuin viimeksi heinäkuussa kukkamekko päällä. Matka taittui nopsaan jälleen mukavia poristessa.

Päivystyksessä minut vietiin tarkkailuhuoneeseen ja siihen tullessa suuri harmitus valtasi mielen. Synkät ajatukset keskeytti miehen ääni, joka kuului verhon takaa. Mies oli odottanut lääkäriä yli kaksi tuntia ja oli mielestään valmis luopumaan tipasta. Ambulanssin ensihoitaja lupasi pyytää hoitajan paikalle, vaan eipä hoitaja ehtinyt tulla, kun tämä jo eläkeiän saavuttanut omatoiminen potilas nykäisi tippaneulan pois, sillä seurauksella, että verihän siinä lensi. Tämä puhelias ja avulias mies siirsi myös minulle roskakorin kohteliaasti sängyn viereen mahdollisen yrjön varalle. Minähän olin kiinni tipassa, toisin kuin tuo hieman sekava ja toimelias mies. Siinä keskustelimme kaikenlaista ja kuulin mieheltä monta tarinaa hänen elämästään. Samalla ajattelin, että voi minun pikkumiestä siellä kotona. Pääsenköhän nukuttamaan häntä?

Mieleeni tuli edellinen kesä, jolloin kaupan rautaritiläluiska sivalsi kämmenen auki, kun kaaduin siihen rähmälleen. Viiden tikin taideteos on poistettu aika päivät sitten, eikä kämmenessä näy jälkeäkään moisesta tällistä. Huvittuneena muistelen kesällistä episodia, kun lääkäri alkoi ommella kämmentä. Kolmannen tikin kohdalla irvistin kivusta, johon lääkäri totesi, että ”meni snadisti sivuun puudutetusta alueesta. Laitetaanko lisää puudutetta?” Johon minä tuumasin, että ”ei, antaa mennä vaan, niin päästään poiskin”. En voi välttyä ajatukselta, ei kahta ilman kolmatta… deletoin kuitenkin moisen pois mielestäni ja keskityn kotiin pääsemiseen. Odottelin lääkäriä reilu pari tuntia, jonka aikana huoneessa ollut mies, lähtee jatko tutkimuksiin. Lääkärin saavuttua kaikki käy kuin strömsöössä. Yksinkertaisten irvistely, puristelu ja muutaman muun testin jälkeen lääkäri antaa ohjeet avotärähdyksen hoitoon.

Saavun kotipihaan jälleen taksilla, joka oli mersu kuten kesällä. Mutta nyt alla oli lähes pakasta vedetty pirssi, pari viikkoa ”vanha” menopeli. Tällä kertaa kotipihassa jalkojen alla ratisee sepelin sijaan lumi, jää ja hiekoitushiekka, kun astelin huojentuneena sisälle. Iltapalan jälkeen poika nukahtaa helposti ja pääsin itsekkin nukkumaan tai no, heräilemään parin tunnin välein, kuten hoito-ohje vaatii. ”Koitahan rauhoittua, kävelevä katastrofi”, toteaa mies sängyssä ennen nukahtamista. Tässä tilanteessa kehotus kuulosta kohtuu romanttiselta, onhan miehen tehtävä herätä herättämään minut parin tunnin välein. Uni voittaa vasta aamuyöllä ja seuraava päivä onkin kuin dagen efter ”parhaasta” päästä, eikä tilannetta paranna yhtään mieheen iskenyt vatsatauti.

Tässä tätä kirjoittaessani en voi välttyä pohtimasta ajatusta, kuinka monta lapiollista hiekotushiekkaa olisi saanut jäiselle pihalle, kaatumisesta työantajalle koituvilla sairaanhoitokuluilla? Tuurilla ne seilaa valtamerialuksetkin, sanotaan. Aikansa se voi onnistua, mutta joskus tuuri varmasti kääntyy. Jäisten pihojen ja muun kiinteistönhoidon, varsinkin julkisten, kanssa en suosittele samaa. Henki kulta on kaikille mittaamattoman arvokas, mutta kova on hinta, jos sen joutuu korvaamaan vakuutusten muodossa työtapaturmassa vammautuneelle tai kuolleen omaisille. Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä, toivottavasti, sillä viikkojenkin päästä aivotärähdyksen jälkeen voi ilmetä kaatumisesta johtuvia oireita.

Jutta

maanantai 2. tammikuuta 2017

Satavuotisjuhlat jatkuvat

Talkootyön taidonnäyte: jäälyhdyt. Kuvat Matti Hulkko

Tori

Musikantit

Annika Kostamo

Tervetuloa Suomi 100-juhlavuosi!


Uuden vuoden juhlapuhe (lyhennelmä)
Vuosi 2017 tulee olemaan juhlavuosi. Koko vuoden ajan juhlistetaan satavuotisen Suomen syntyä, historiaa, rakentumista ja nykyhetkeä.  Eri juhlallisuuksia, tilaisuuksia ja tapahtumia tulee yhdistämään sama teema ”Yhdessä”.

Itsenäistyminen vuonna 1917 ja siihen liittyvät tapahtumat tuntuvat melko kaukaisilta. Sitä vastoin itsenäisyyden menettämisen uhka, joka leijui talvisodan ja jatkosodan aikoihin, ovat meillä paremmin mielessä. Jokaisessa suvussa on lukuisia kertomuksia, jotka liittyvät tuohon aikaan. Edesmennyt pappani kairalalainen Kauko Martin palveli jatkosodassa yhtäjaksoisesti neljä vuotta, toki välillä sotasairaalassa leväten. Kauko oli sittemmin ahne sotajuttujen kertoja ja kertoilikin tarinoita kaikille, jotka vain niistä kiinnostuneita olivat. Pahimmat tarinat hän jätti yöllisiin painajaisiinsa.   Kaikissa tarinoissa oli tekijöinä "me pojat". Ei yksittäinen sankari tai tekijä, vaan "me pojat".

Tätä samaa yhdessä tekemistä me pelkosenniemeläiset tarvitaan erityisen paljon tulevina vuosina. Kuntien rooli tulee ilmeisemmin muuttumaan merkittävästi. Maakunnan järjestämisvastuulle siirtyvät niin sosiaali- ja terveyspalvelut, mutta myös monet muut aiemmin kunnan omassa päätännässä olevat palvelut. On täysin kannatettavaa, että sosiaali- ja terveyspalveluista vastaa jatkossa leveämmät hartiat, jos siten saadaan turvattua myös tulevina vuosina tasavertaiset palvelut kaikille suomalaisille.

Harvaanasutulle, vähäväkiselle pelkosenniemelle, voi uudistuksessa nähdä myös uhkia. Löytyykö maakuntahallinnosta tahtotilaa järjestää palvelut lähellä kuntalaisia myös harvaan asutulla alueilla? Onko pelättävissä, että monta kymmentä sosiaali- ja terveysalan työpaikkaa siirtyy pois kunnasta, miten alueen tahtotila saadaan kuuluville maakuntahallintoon, miten alueellinen demokratia toteutuu?

Uudistuksessa on valtava määrä kysymyksiä, uhkia ja mahdollisuuksia ja pelkosenniemen päättäjiltä tarvitaankin ennakoivaa ja yhtenäistä näkemystä siitä, miten jatkossa kunta toivoisi asioiden menevän. Työ vaatii lisäksi hyviä suhteita kaikkiin naapurikuntiin ja aktiivista edunvalvontaa. Maakuntakeskukselle ei saa antaa periksi siinä, että kaikki meidän asukkaiden synnyttämä palvelutarve tarjotaan keskitetysti maakuntakeskuksesta keikkatyöläisen voimin. Asukkaiden ja raaka-aineidemme synnyttämän työn on luotava myös alueellisia työpaikkoja. Kunnat ja yritykset eivät yksistään voi ylläpitää alueen elinvoimaa, vaan isoihinkin maakunnallisiin päätöksiin tarvitaan niiden alueellisten vaikutusten arviointia.

Toinen yhdessä tekemisen henkeä vaativa urakka tulee olemaan kunnan koulu. Kunnassamme on kuusikymmentä oppilasta ja väestöennusteet näyttävät, että oppilasmäärä tulee säilymään jotakuinkin samana. Koululaisille ja koulun henkilökunnalle tulee taata hyvät ja terveet tilat. Ennen vanhaan on joka kylässä ollut omat koulut, ei siis epäilystäkään, etteikö Pelkosenniemelläkin saada tätä asiaa kuntoon. Asian eteenpäin vieminen vaatii tahtotilaa, realistiset laskelmat ja tosiasioiden tunnistamista. Energiaa ei kannata tuhlata kuntalaisten keskinäiseen kinasteluun, kuten koulun sijoituspaikan veivaamiseen, siihen näin pienellä kunnalla ei ole varaa.

Mahdollisen maakuntauudistuksen edetessä, kuntien keskeisimmiksi tehtäviksi jääkin juuri koulu ja sivistyspuolen palvelut, terveyden edistäminen, työllistäminen sekä elinkeinojen kehittäminen. Pelkosenniemellä on panostettu vuosia ennalta ehkäisevään työhän mm. aktiivisella vapaa-ajan toiminnalla ja elinkeinojen kehittämiseen on palkattu määräaikainen elinkeinokoordinaattori. Työllistämisen edistämiseen ja uuden aktiivisen roolin löytämiseen työllisyyden hoidossa, kuntaan on palkattu määräaikainen työllisyyskoordinaattori. Nämä ovat joitain niistä askeleista, joilla pyritään valmistautumaan tulevaan uudistukseen. Kunnan hallintosääntö eli johtosääntö, tullaan myös uudistamaan kevään aikana.

Yhdessä teema nousee esille myös pakolaisasiassa. Pelkosenniemi on päättänyt ottaa vastaan 20 pakolaista. He tulevat olemaan ilmeisesti Syyrian sotaa pakenevia pakolaisleirillä tällä hetkellä olevia ihmisiä.  Edesmennyt mummoni oli karjalan evakko. Hänen perheessään puhuttiin karjalan kieltä ja uskontona oli ortodoksisuus. He poikkesivat siis selkeästi valtaväestöstä. Hän eli hyvä elämän Ylitornion Pessalompolossa, mutta evakkoajan huono kohtelu oli jättäneet häneen pysyvät jäljet. Meille pelkosenniemeläisille sotaa pakenevien ihmisten ystävällinen vastaan ottaminen on tuskin vaikeaa. Täällä on totuttu erilaisuuteen ja muiden hyväksymiseen. Huonon kohtelun aiheuttaman katkeruuden sijaan voimme antaa näille ihmisille ystävyyttä.

Pelkosenniemellä on parhaimmillaan asunut lähes 3000 asukasta. Väkiluku on hiipunut mm. rakennemuutoksen ja keskittämispolitiikan myötä alle tuhannen. Kunnan asukasluku voi hyvinkin nousta tulevina vuosina, sillä kuntamme tarjoaa turvallista, rauhallista ja aitoa elämää, jossa luonto luo mahdollisuuksia niin elinkeinotoiminnalle, että harrastamiseen.  Vähäisestä asukasmäärästä ja ikärakenteesta huolimatta, kunnassa on yhteisöllisyyttä. Pienillä teoilla voi saada paljon aikaiseksi. Vuodesta 2016 on mieleeni jäänyt muutama yhteisöllisyyden helmi; koululaisten ja vanhempien mielenilmaisu paremman koulutilan vuoksi, koululaisten itsenäisyyspäiväjuhla ja joulukalenteriin liittyvä ukkotreeniläisten tanssiesitys Seon pihalla. Yksi hieno ponnistus on lisäksi tietenkin Pelkosenniemen kyläyhdistyksen ja asukkaiden 100-lyhtyä tempaus Suomen 100 -juhlavuoden kunniaksi.

Näihin mukaviin muistoihin päätän puheeni ja toivotan kaikille kuntalaisille erittäin hyvää Suomen ja Pelkosenniemen 100-vuotis juhlavuotta.