sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Ennen ja nyt

Nyt ko mie istun täälä kotisohovalla kirjottamassa ensimmäistä kirjotustani tähän blogiin, olen ehtiny ihailla ikkunasta näkyviä värejä. Ihan hetki sitte ulukona oli ensin sinistä, sitte vähä violettia. Soli se pieni hetki ennen ko päivä valakeni päiväksi. Aamu oli kaunis. Pakkasta on vain viitisen astetta.

***

Miepä laitan teijänki luettavaksi tämän kirjotuksen, jonka joskus tein ko joku kysy, minkälaista son ollu asua täälä ennen ja mitä son nyt. 

Met asuimma
puolitoista kerroksisessa puutalossa
Kemijoen törmällä
talo oli harva ko harakanpesä
kerran oli tuluva uittanu alakerran
tulipalo polttanu yläkerran
mie tulin taloon viimisenä
pari vuotta katastrofien jäläkeen

Kesällä riitti lämmintä
katto ei päästäny vesisajetta sisälle
Talaviaamusin vesi oli jäätyny ämpärissä
ko siitä kolautti kauhalla jääkannen rikki
saatto juua kirpakan kylymää aamujanoonsa
Hellassa rätisi isän tekemät valakiat
villasukkien sisällä oli hyvä varpaitten olla
Siinä talossa met asuimma vielä sittekki
ko muilla oli asumukset
joissa vesi huilas sisälle ja ulos
iliman kantoapua
Myöhemmin semmonen talo
rakennettiin meillekki
mukavampi ja lämpimämpi
Vanaha purettiin aikonaan kokonaan pois

Kesäsin
kirmattiin pitkin peltoja, ojia ja mettiä
uiton aikana juostiin puomeilla
ongittiin kissan kans särkiä laiturilla
Talavella
hiiheltiin umpihangessa mettäsuksilla
laskettiin pulukkamäkiä millon milläki vehkeellä
jäävytettiin oma luistinrata kotirantaan
hippastiin ulukosaunaan palijain varpain
Nikkaroipa velipoika mettään
meille ihan oman piilopaikanki
möysäksi met sitä sanottiin
muille piti aina selittää
että son maja
että sielä voi olla vaikka yötä
ko on sielä petipaikkaki
että on sielä kaminaki
jossa vaikka potut keittää
jos näläkä yllättää

Mie luulin
että maailma viepi minut mennessään
mutta emmie kauas lähteny
enkä taia lähtiäkkään
riitti ko kerran kipasin mutkan
kaupungin kerrostalossa
sielä hysteerinen naapuri tarkisti
joka aamu mihin lie lähtiessään
oman ovensa lukot
moneen kertaan
nyki ja rytkytti niin että
mie siihen meteliin jo tuskastuin
turvatonhan soli
se naapuri
ei sielä riittäny luuta oven päälle

Reissulta ko palasin
muutin kotitalosta
saan metrin matkan lähemmäs vitostietä
ei enää riitä meilläkään luuta oven päälle
pittää olla lukot ja varmuuslukot
son maailma saavuttanu pohojosenki aikaa sitte

Kotitalo on vieläki paikallaan
lämpimänä
kotosana
kulukijoitten käyä ja olla
Samoja asioita met teemmä vieläki
uitto vain on loppunu jo ajat sitte
mutta emmie taitais enää ees uskaltaa
puomilla juosta
enkä laskia pulukkamäkiä auton konepellillä
rohkeus on hiipunu puolikkaaseen entisestään
mutta ihan olen onnellinen
niin ko lapsenaki
Elämä toi tullessaan omia lapsia
ja lapsenlapsia
rohkeita ja huimapäisiä
jatkavat siitä mihin met jäimmä
Samoissa maisemissa
saavat kirmata
niin ko mekki pieninä
uija samoissa vesissä
Nyt vain ei
vesi jäävykkään talavisin ämpäriin
ko on kallis sähkölämmitys
lisänä leivinuuni, hella ja takka
muuri isompi ko vanahassa kotitalossa
rantteella se mieki puuni kirveellä halakasen
niin ko isäki aikonaan


Terveisin Elisa Tolppanen, Pelekosenniemen kirjastotäti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti